sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Heinäkuussa lukemani kirjat

Taas on tullut aika kertoa, mitkä kirjat luin tässä kuussa. Ensimmäisenä vuorossa oli suomalainen dekkari, jonka lukemisen aloitin jo kesäkuussa:
Reijo Mäki: Vares – Valkovenäläinen
Hämärä huhtikuun ilta, varjoisa rantapolku ja verenhimoinen katse, joka seuraa kulkijaa... Näin päättyy dekkarikirjailija Juhani Oxbackan elämä. Vares on mukana saattamassa miehen arkkua krematorioon.

Kuka on veriteon takana? Mahdollisia murhamotiiveja on liikaakin. Onko taustalla Oxbackan kärjekäs kirjailijanura? Vai liian vauhdikas yksityiselämä? Millä asialla dekkaristi liikkui edellisenä syksynä itärajan takana, ja miten matkaan liittyy salaperäinen "Valkovenäläinen"? Entä kenen laskuun työskentelevät Samuli Sekametsä ja Icke Istid – Turun alamaailman tylyt hanslankarit?

Vyyhti on sotkuinen, eikä mikään ole sitä, miltä näyttää. Väkivallan ruuvi kiristyy. Juuri kun Vares on lähellä ratkaisua, roistojahti käy hengenvaaralliseksi. Ehtiikö hän toimia ennen kuin ruumiita tulee lisää?

Valkovenäläinen tuntui aluksi todella pitkästyttävältä. Kirjassa alkoikin tapahtua kaikkea mielenkiintoista, kun sitä oli luettu yli 200 sivua. Vaikka kirja tuntui puuduttavalta, se oli silti samaan aikaan mielenkiintoinen, minkä takia sitä oli pakko lukea koko ajan. Valkovenäläinen ei missään tapauksessa ole huono kirja, vaikka parempiakin Vares-sarjan teoksia olen lukenut. Parhaimmillaan teos on melko lopussa, kun tapahtuu yllättävä juonenkäänne. 4/5 

Vareksen jälkeen siirryin tietokirjan pariin. Kyse oli tästä elämäkerrasta:
Jens Andersen: Astrid Lindgren – Tämä päivä, yksi elämä
Tanskalainen Jens Andersen sai harvinaisuuden tilaisuuden perehtyä Astrid Lindgrenin ennen julkaisemattomaan kirjeenvaihtoon ja päiväkirjamerkintöihin. Tuloksena on vahva muotokuva ristiriitaisesta ihmisestä, jota ajoi eteenpäin poikkeuksellinen mielikuvituksen lahja sekä luja tunne oikeasta ja väärästä. Mitä kirjailija lopulta kuitenkin ajatteli kaikesta saamastaan maineesta ja kunniasta? Kuka hän oikeastaan oli? Antoiko hän koskaan itselleen anteeksi poikansa hylkäämistä?

Minulle jäi Andersenin kirjoittamasta elämäkerrasta hieman ristiriitainen olo. Älkää käsittäkö väärin, pidin kirjasta kyllä. Olisin kuitenkin toivonut, että Lindgrenin kirjoittamista lastenkirjoista olisi kerrottu enemmän. Ainoastaan Pepistä, Veljeni, Leijonamielestä, Eemelistä ja Ronjasta kerrottiin enemmän, kun taas jotkin teokset mainittiin vain ohimennen; näihin kuuluvat mm. Marikki ja Yksityisetsivä Kalle Blomkvist.

Yksityiselämä sen sijaan käytiin läpi yksityiskohtaisesti aina Lindgrenin syntymästä, Lars-pojan syntymästä ja hylkäämisestä sekä aviokriisistä asti. Vaikka jonkin verran rakastetun lastenkirjailijan elämästä jo ennen tämän kirjan lukemistakin tiesin, minulle tuli yllätyksenä mm. se, että Astridin veljellä Gunnarilla oli läheiset välit Urho Kekkoseen ja se, että Astrid teki kirjan yhdessä toisen lempikirjailijani Tove Janssonin kanssa! :O

Lindgrenin fanien – ja yhtä lailla muidenkin – kannattaa lukea tämä kirja, vaikka jotkin kirjat valitettavasti jäävätkin vähälle huomiolle. 4/5

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Minä mekossa

Nyt on tulossa siitä harvinainen asukuva, että ylläni on mekko! Pukeuduin tänään maksimekkoon ja lähdin vanhempieni luo juhlimaan 80 vuotta täyttäneen isoäitini synttäreitä. :) Juhla-asuni näytti tältä:
mekko paikall. muotiliike, kaulakoru Santorini, käsikoru Alanya, ballerinat Cittari

torstai 28. heinäkuuta 2016

Torstaisen kesäpäivän asu ja uusi hiustyyli

Minulla oli tänään pitkästä aikaa parturi! :) Tällä kertaa pukeuduin sinne kesäisesti:
toppi Gina Tricot, farkut paikall. muotiliike

Tietysti myös uudesta hiustyylistä piti ottaa muutama kuva! Tältä se näyttää:

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Asiat, jotka haluan kokea ennen kuolemaani, osa 5

Tänään on vuorossa viides osa asioista, jotka haluan kokea ennen kuin kuolen. Lisäksi paljastan yhden koetun asian! :) Aloitetaan asioista, jotka haluaisin kokea ennen kuin kuolen. Aiempien osien tapaan myös nämä 20 asiat on koottu Pinterest-tililtäni:

1. Lue kaikki omistamani kirjat. Omistan muutaman kirjan, joita en ole vielä lukenut. Osa niistä tulee kyllä varmasti luettua lähitulevaisuudessa – varsinkin, kun kotikaupunkini kirjasto on suljettuna melkein koko elokuun.

2. Ole morsiusneito. Haluaisin toimia morsiusneitona jonkun häissä.

3. Saa kirja lempikirjailijani allekirjoittamana. Tämä olisi yksi unelmien täyttymys!

4. Leivo kakku. Haluaisin leipoa joko piimä- tai juustokakun alusta asti itse.

5. Saa työ, jossa saa matkustaa. Rakastan matkustelua! Siksi olisi ihana saada jossain vaiheessa työ, jossa saisi matkustaa mahdollisimman paljon.

6. Mene vapaaehtoistyöhön villieläinten turvaklinikalle. Rakastan eläimiä. Haluaisin kokea tämänkin jossain vaiheessa. Olisi ihanaa ruokkia leijonia. :)

7. Katsele auringonlaskua rakkaani kanssa. Tämä olisi äärimmäisen romanttista! ;)
8. ja 9. Aja sukellusvenettä ja tandemilla. Rakastan veneilyä ja vettä, joten sukellusveneily olisi ihana kokemus. En ole myöskään koskaan ajanut tandemilla, joten sitäkin olisi kiva kokeilla.

10. Käy suihkussa vesiputouksen alla. Minulla on haaveena, että jos joskus matkustelen Etelä- tai Väli-Amerikassa, kävisin peseytymässä vesiputouksen alla. :)

11. Opettele tekemään kärrynpyörä. Olen lapsena yrittänyt tehdä kärrynpyörän, mutta eihän siitä mitään tullut. Olen kuitenkin horoskoopiltani Skorpioni, jonka luonteeseen ei kuulu luovuttaminen! ;)

12. Lahjoita leluja lapsille, jotka tarvitsevat niitä. Kaikki vanhat leluni ovat isovanhempieni luona. Haluaisin hakea ne sieltä ja antaa lapsille, jotka oikeasti tarvitsisivat niitä.

13. Leivo jokainen ruoka kokkikirjastasi. Pidän leipomisesta, joten tämänhän voisi jokin päivä vaikka toteuttaakin. :)

14. Korvaa vaatekaapin sisältö vaatteilla, jotka oikeasti haluan. Pitäisi oikein ottaa asiaksi luopua vaatteista, joita ei enää tarvitse. Sitten voi hyvällä omallatunnolla ostaa uusia. :D

15. Osta kodittomalle kokonainen ateria. Tällä tavoin olisi mukava ilahduttaa jotakuta koditonta. :)
16. Elä elämää, josta olen ylpeä. Toivottavasti tämä toteutuu.

17. Mene treffeille eläintarhaan. Tämä on itse asiassa ihan realistinenkin haave; minä ja poikaystäväni rakastamme molemmat eläimiä.

18. Opettele olemaan välittämättä, mitä muut minusta ajattelevat. Tämän asian suhteen olen jonkin verran edistynyt; en nimittäin enää välitä hirveästi, mitä muut minusta ajattelevat. Haluaisin kuitenkin edistyä vielä sen verran, etten välittäisi asiasta enää lainkaan.

19. Sisusta makuuhuone uudelleen. Minullahan ei tällä hetkellä ole varsinaista makuuhuonetta. Pieniä muutoksia tapahtuu ajoittain. Kokonaan uusi sisustus kuitenkin on haaveissa.

20. Elä spontaanimmin. Tässä pitäisi terästäytyä! Olen äärimmäisen mukavuudenhaluinen ja kaihdan kaikkia uutuuksia. Kuulun siihen porukkaan, joka kokeilee vaikka viimeisintä teknologiaa viimeisten joukossa. Omilla vanhemmillanikin oli molemmilla älypuhelimet ennen minua. :D

Sitten asiaan, joka on toteutunut! :) Kirjoitin toisessa osassa haaveilevani mm. tästä asiasta:
"Luovuta verta. Tämä on yksi asia pakko tehdä -listallani. Olen päättänyt luovuttaa verta heti, kun verenluovutus on mahdollista kotikaupungissani."
Nyt tämä on koettu! Kävin eilen luovuttamassa verta elämäni ensimmäistä kertaa, mistä muistona oli kunnon side oikeassa käsivarressa:
Aiemmat osat sarjasta voi lukea täältä, täältä, täältä ja täältä. Lisäksi on tulossa vielä ainakin yksi osa.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Mary Kayn Botanical Effects -kasvonaamio

Kokeilin viime viikolla pitkästä aikaa pari vuotta sitten lahjaksi saamaani Mary Kayn Botanical Effects -kasvonaamiota. Pakkaus näyttää tältä:
Syväpuhdistava kasvonaamio on kaksitoiminen: Sitä voi käyttää joko nimensä mukaisesti kasvonaamiona tai kuorintaan. Koska minulla on herkkä iho, käytin sitä vain ensin mainittuna.

Tuote sisältää mm. maarianohdaketta, munkkihedelmää ja pellavanöljyuutetta. Kahdessa ensin mainitussa on ihoa rauhoittavia antioksidantteja, viimeksi mainitussa taas ihoa kosteuttavia omega-3-rasvahappoja. Kasvionaamio kuorii ja syväpuhdistaa kasvot hellävaraisesti, täydentää ihon kosteusvarastoja ja palauttaa ihon luonnollisen hehkun.

Tuotetta käytetään kaksi tai kolme kertaa viikossa. Kaksi kertaa käytettynä se riittää muutamaksi kuukaudeksi. Naamion annetaan vaikuttaa n. 10 min, minkä jälkeen se poistetaan joko lämpimällä, kostealla pesulapulla tai huuhdellaan lämpimällä tai haalealla vedellä.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kokeilussa L'Oréalin BB-voide

Jossain Trendi-lehden numerossa oli ilmaisnäyte L'Oréalin Nude Magique -BB-voiteesta. Olen kokeillut aiemmin yhtä BB-voidetta, joka muistaakseni oli Maybellinen. Koska olen kosmetiikan suhteen kokeilunhaluinen, halusin tietysti kokeilla tätäkin tuotetta. BB-voide, jonka sävy oli Ultra Light, näytti tältä:
Monitehoisen tuotteen luvattiin kosteuttavan 24 tuntia ja peittävän ihon virheitä. BB-voide olikin kosteuttava ja peitti ainakin oman ihoni virheet hyvin! :) Tuote sisältää myös vitamiineja ja suojakertoimen 20.

Vaikka voide oli aluksi harmahtavaa, iholle levitettäessä se muuttui ihon sävyä tasoittavaksi. Lopputulos oli luonnollinen – kuten nimikin kertoo. Tuntui nimittäin siltä, ettei olisi ollut meikkivoidetta lainkaan. Silti kasvoille syntyi hehku.

Koostumus oli hieman hiekkamainen, koska se sisälsi poreita. En kuitenkaan pitänyt sitä huonona asiana. Tuoksu muistutti lähinnä suihkusaippuan tuoksua; se oli siis sopivan mieto. Lisäpisteitä tulee myös ihanan tyttömäisen värisestä näytteestä! ;) Voisin käyttää tätä BB-voidetta jatkossakin. 4½/5

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Asiat, jotka haluan kokea ennen kuolemaani, osa 4

Nyt on aika jatkaa sarjaa asioista, jotka haluan kokea ennen kuolemaani! :) Aiempien osien tapaan nämäkin asiat on koottu Pinterest-tililtäni:

1. Kokeile joogaa. Jooga on zumban ohella yksi niistä urheilulajeista, joita haluaisin kokeilla. Siihenkään ei ole kuitenkaan vielä löytynyt aikaa, koska sekin on mennyt aikatauluissa päällekkäin muiden harrastusteni kanssa.

2. Omista lemmikkikilpikonna. Olen itse asiassa jo pidemmän aikaa haaveillut kilpikonnan omistamisesta. Haluaisin maakilpikonnan.

3. ja 4. Pitele laiskiaista ja apinaa. Jos olisin eläin, olisin laiskiainen! Rakastan myös apinoita, joten olisi päästä pitelemään niitä. :)

5. Asu kauniissa suurkaupungissa. Olen monesti kertonut myös täällä blogissa, että rakastan Tamperetta. Haluaisinkin asua siellä joskus tulevaisuudessa. Myös Turku ja Hanko ovat kauniita kesäkaupunkeja. Vaasa taas houkuttelee siinä mielessä, että paras ystäväni asuu nykyään siellä.

6. Lopeta kynsien pureskelu. Kynsien pureskelu on yksi paheistani. Se on niin ruma tapa, että haluan siitä eroon – pysyvästi.

7. Toteuta parhaan ystäväni toive. Tämä toisi iloa sekä minun että parhaan ystäväni elämään. :)
8. ja 9. Ole parhaan ystäväni häissä ja hänen kaasonsa. Kerroinkin jo aiemmin, että olemme luvanneet olla toistemme kaasoja, jos ja kun menemme joskus naimisiin.

10. Todista kosinta. Tämä olisi sekä romanttista että ikimuistoista nähdä! :)

11. Kasvata oma ruokani. Tästäkin olen haaveillut jo jonkin aikaa. Tosin yrttien pitäisi olla sellaisia, että ne kestävät kovan paahteen.

12. Kuhertele nuotion edessä. Tämä olisi niin romanttista! ;)

13. Seuraa unelmiani. Tästä on toteutunut jo pieni osa Barcelonan-matkan muodossa. On vielä kuitenkin muita unelmia seurattavaksi.

14. Saa koiranpentu lahjaksi. Tämä olisi paras lahja ikinä! :)

15. Omista siniset Converset. Minulla on kahdet Converset, mutta kummatkaan niistä eivät ole siniset.
16. Vietä koko päivä katsellen hömppäelokuvia ystävien kanssa. Mikä mahtava idea! :) Vaikken tämän tyylilajin kirjoja luekaan, elokuvina ne ovat joskus hyvää viihdettä. Pidän varsinkin Blondin kosto -elokuvista.

17. Järjestä yllätyssynttärit parhaalle ystävälleni. Voisin ihan hyvin toteuttaakin tämän ensi vuonna, kun hän täyttää pyöreitä. :)

18. Työskentele lempiliikkeessäni. Haluaisin mennä Barcelonaan myymään Desigualin tuotteita. :D

19. Nuku rannalla. Mikä olisikaan mahtavampaa kuin nukahtaa rannalle lämpimänä kesäyönä? :)

20. Ui delfiinien kanssa. Tämäkin olisi niin ihanaa kokea! :)

Lue aiemmat osat täällä, täällä ja täällä. Lisäksi sarjasta on tulossa vielä ainakin yksi osa.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Trendi-lehden tilaajalahja

Tilasin itselleni muutaman numeron Trendi-lehdestä, minkä johdosta sain tilaajalahjaksi ihanan Vallilan Papilio-nimisen kesäkassin! :) Sen on Vallilalle suunnitellut kenkäsuunnittelijanakin tunnettu Minna Parikka. Se näyttää toiselta puolelta tältä...:
...ja toiselta puolelta tältä:
Itse ainakin pidän tästä kassista paljon! :) Mitä mieltä te olette?

Sitten vielä sananen blogista. Ehdin jo perjantaina hehkuttaa, että blogi on palannut entiselleen pienten ongelmien jälkeen. Niin ei kuitenkaan ole! Huomasin nimittäin eilen, että kuvat eivät ole yhtä leveitä kuin tekstit, vaikka niiden pitäisi olla. Muokkasinkin koodia, mutta mitään ei tapahtunut.

Kysynkin nyt, mitä mitä te olette. Annanko blogin olla näin kuin se on nyt? Vai muokkaanko koodia niin, että kuva on tekstiin nähden keskellä? Tarkoitan tällä sitä, että silloin tekstit ovat kuvaan nähden sekä vasemmalta että oikealta hieman leveämmät. Haluan kysyä teidänkin mielipidettänne, koska tehän tätä blogia luette. :)

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Tämän viikon ostokset

Kävin tiistaina työhaastattelussa eräällä toisella paikkakunnalla. Vaikken saanutkaan työpaikkaa, löysin paikkakunnan kaupoista pari kivaa juttua. Paikallisesta Halpa-Hallista ostin uudet ballerinat:
Paikallisella kirppiksellä taas törmäsin uuteen värityskirjaan:
Kävin tänään vanhempieni kanssa Porissa. Löysin Prismasta uuden ihanan topin...:
...ja almanakan, jonka kantta koristaa Vallilan Mandariini-kuosi:
Blogger muuten näyttää taas toimivan normaalisti, mikä on mahtavaa! :)

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Tämän tiistain työhaastatteluasu

Minulla oli tänään työhaastattelu! :) Sinne olin pukeutunut näin:
kauluspaita & housut H&M, kaula- & käsikoru saatu, sormus festarilöytö
 ballerinat paikall. kenkäkauppa

Ongelmat Bloggerin kanssa jatkuvat edelleen. Sain tietää, etten ole ainut, jolla on ongelmia bloginsa kanssa. Toivottavasti Google korjaa ne pian!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Asiat, jotka haluan kokea ennen kuolemaani, osa 3

Nyt on aika jatkaa toissa viikolla aloittamaani sarjaa asioista, jotka haluan kokea ennen kuolemaani. Kahtena aiempana viikkona osat on julkaistu tiistaina, mutta tämän kolmannen osan julkaisen poikkeuksellisesti jo tänään; huomiselle on nimittäin luvassa ihan erilainen aihe. ;) Nämäkin 20 asiaa on koottu Pinterest-tililtäni:

1. Suutele sateessa. Tämäkin asia on vielä kokematta. Toivottavasti tämä toteutuu joskus poikaystävän kanssa. ;)

2. Näe Adelen esiintyvän suorana. Haluaisin nähdä tämän lahjakkaan naisen esiintymisen ihan oikeassa elämässä enkä vain tv:n välityksellä. Adele ei ole vielä koskaan käynyt Suomessa esiintymässä, mutta toivottavasti tulee vielä joskus!

3. Opettele puhumaan ranskaa sujuvasti. Olen opiskellut ranskaa pari vuotta. Aikaa siitä on kuitenkin kulunut lähes 10 vuotta. En ole myöskään tarvinnut ranskaa, joten sen osaaminen on ruosteessa. Haluaisinkin tulevaisuudessa opiskella kieltä uudelleen.

4. Elä loppuelämä onnellisena. Toivottavasti tämä toteutuu! :)

5. Hankkiudu eroon kaikesta negatiivisuudesta elämässä. Perusluonteeseeni kuuluu pieni epäluuloisuus ja negatiivisuus. Haluaisin päästä niistä eroon.

6. Kokeile ruokaa kaikkialta maailmasta. Kokeilen mielelläni ruokia, jotka koen turvalliseksi. Tällä hetkellä haluaisin maistaa nepalilaista ja japanilaista ruokaa.

7. Asu kumppanin kanssa. Vaikka olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa jo kuusi ja puoli vuotta, emme vieläkään asu yhdessä. Meillä ei ole mikään kiire. Haluamme kuitenkin jossain vaiheessa muuttaa yhteen. 
8. Mene zumba-tunnille. Haluaisin kokeilla jossain vaiheessa zumbaa. Siitä pidetään kyllä täällä kotipaikkakunnallakin tunteja, mutta ne ovat ainakin toistaiseksi olleet minulle sopimattomina ajankohtina.

9. Saa viimeinen ensisuudelma. Toivottavasti olen saanut tämän jo. :)

10. Omista kaikki Disney-elokuvat dvd:nä. Olen täällä blogissa maininnutkin jo pariin otteeseen, että rakastan Disney-elokuvia! Siksi tämä kohta voikin olla realistinen.

11. Kuhertele takan edessä rakkaan kanssa. Ensin pitäisi vain löytää takka, jonka edessä kuherrella. :D

12. Tunne olo mukavaksi omassa kehossa. Pakko myöntää, mutten ole tyytyväinen omaan vartalooni. Haluaisin eroon pömppövatsastani ja selluliitista.

13. Herää suudelmaan. En tiedä, onko tämä lähinnä toiveunta. :D

14. Ala juosta päivittäin. Minun pitäisi liikkua enemmän. Varsinkin viime aikoina liikunta on jäänyt vähemmälle.

15. Työskentele lemmikkikaupassa. Eläinrakkaana tämä olisi unelmatyöpaikka! :)
16. Opettele puhumaan saksaa sujuvasti. Olen opiskellut saksaa vasta pari vuotta, joten vielä kovin en sitä puhu. Uskon kuitenkin pärjääväni sillä. Haluan kuitenkin oppia puhumaan saksaa sujuvasti.

17. Tanssi hidas kappale sateessa. Minussa on romanttinenkin puoli. :D

18. Kirjoita kirja. Ehkä alan eläkeiän saavutettuani miettiä jonkin murhamysteerin kirjoittamista. :D

19. Suutele veden alla. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty; poikaystäväni nimittäin inhoaa vettä.

20. Tule suudelluksi vesiputouksen alla. Tämäkin oli ihana kokea jossain vaiheessa. :) En vain ole varma, saanko poikaystävääni vesiputouksen alle. :D

Aiemmat osat voi lukea täältä ja täältä. Lisääkin on vielä tulossa. :)

Sitten vielä ilmoitusasia: Jostain syystä tämän blogin kuvat ovat siirtyneet typerästi oikeaan reunaan, vaikka niiden pitäisi olla keskellä. :/ En tiedä vielä syytä, mutta selvittelen asiaa. Jos olette ihmetelleet, miksi blogini näyttää ehkä hieman oudolta, tämä on se syy.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Vanhempien tuliainen ja ostokset Ideaparkista

Vanhempani kävivät viime viikolla minilomalla Kuopiossa, josta he toivat minulle tuliaisiksi suomalaisen dekkarin:
Kävin heidän kanssaan pienellä kesälomamatkalla keskiviikkona. Otimme suunnaksi Ideaparkin, jossa en ollutkaan käynyt aikoihin! Löysin sieltä muutaman kivan jutun. Aleksi 13:sta löysin ihanan Desigualin takin, joka näyttää edestä tältä...:
...ja takaa tältä:
Toisesta espanjalaisketjusta, Mangosta, mukaani lähti kivan näköinen neule:
Tein myös sisustusostoksia. Hemtexiltä ostin pyyhesetin, johon kuuluu yksi kylpypyyhe ja kaksi käsipyyhkettä:
Kirja-Kärkkäinen-nimisestä kirjakaupasta päätin ostaa yhden kirjan:
Mitä mieltä olette ostoksistani? :)

torstai 7. heinäkuuta 2016

Kesäteatteriasu

Kävin tiistaina kesäteatterissa. Koska sää oli kolea ja tuulinen, päädyin lämpimään, mutten välttämättä niin kauniiseen asukokonaisuuteen. Ylläni oli nimittäin tällainen asu:
paita Velj. Siltala, takki & farkut saatu
kengät Converse

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Asiat, jotka haluan kokea ennen kuolemaani, osa 2

Aloitin viime viikolla sarjan asioista, jotka haluan kokea ennen kuin kuolen. Tänään tulee sarjan toinen osa. Viime viikon tapaan kokosin Pinterest-tililtäni seuraavat 20 asiaa, jotka haluan kokea ennen kuolemaani:

1. Tee muistoalbumi. Muistoalbumin tekeminen kuulostaa hauskalta ja mielenkiintoiselta! Muistoalbumini sisältäisi kuvien lisäksi mm. tarinoita lapsuudestani ja nuoruudestani. :)

2. Näe auringonlasku lentokoneesta. Tämä olisi varmasti ikimuistoista! :)

3. Mene polttareihin. En ole vielä koskaan ollut polttareissa, joten tämäkin asia pitää ehdottomasti kokea.

4. Omista UGGit. Tämä on yksi pitkäaikaisimmasta haaveista muodin saralta. :) Minulla on Cittarista ostetut UGG-kopiot. Vaikka ne kivat ne ovatkin, haluaisin myös ne ihan aidot UGGit.

5. Auta lapsia Afrikassa. Haluaisin joskus mennä tekemään vapaaehtoistyötä kehitysmaihin. Se on yksi pitkäaikaisimmasta haaveistani.

6. Mene vapaaehtoistyöhön eläintensuojeluun. Haluaisin tehdä vapaaehtoistyötä paitsi kehitysmaiden lasten myös eläinten hyväksi.

7. Lopeta nälänhätä. Nälänhätä on yksi maailman suurimmista ongelmista. Vaikken pystyisikään lopettamaan sitä kokonaan, haluaisin osaltani ainakin vähentää sitä.
8. Omista virheetön iho. Tiedän tämän varmasti kuulostavan turhamaiselta. Tiedän maailmassa olevan suurempiakin ongelmia. Haluaisin silti virheettömän ihon – tai ainakin vähemmän virheettömän.

9. Ole kasvissyöjä viikon. Tämä olisi itse asiassa ihan mahdollistakin toteuttaa; en nimittäin syö enää hirveästi lihaa – ainakaan punaista. Olen tietoisesti vähentänyt lihansyöntiä. Ehkä olen jossain elämäni vaiheessa jättänyt lihan kokonaan muiden syötäväksi.

10. Auta nälkäistä ja/tai koditonta. Mikään muu ei saa itseäni paremmalle tuulelle kuin muiden auttaminen. Voisin hyvin kuvitella ostavani ruokaa nälkäiselle tai antavani yösijan kodittomalle.

11. Omista järvenrantatalo. Haaveilen järvenrantatalosta – tai oikeastaan järvenrantamökistä. Olen ehdottomasti enemmän järvi- kuin meri-ihminen. Olen pienestä tytöstä asti myös viettänyt paljon aikaa erilaisissa kesämökeissä. Siksi voi olla hyvinkin realistista, että jossain vaiheessa omistan itsekin järvenrantamökin.

12. ja 13. Lopeta eläinkokeet ja osoita mieltä eläinten oikeuksien puolesta. Rakastan eläimiä! Siksi en voi hyväksyä niitä raakuuksia, joita eläimille tehdään. Haluaisin, että eläinkokeet lopetetaan. Jos minulle joskus tulee mahdollisuus osoittaa mieltäni eläinten oikeuksien puolesta, teen sen ehdottomasti!

14. Saa unelmieni keittiö. Minulla on olemassa visio siitä, millaisen unelmieni keittiön haluan. Toivon, että jonain päivänä pääsen toteuttamaan sen.

15. Kuole ilman katumusta. Haluan kuolla ilman katumusta. Olen mokannut elämäni aikana monesti ja kadun monia asioita. Toivon, etten enää tee asioita, joita minun pitäisi katua loppuelämäni.
16. Luovuta verta. Tämä on yksi asia pakko tehdä -listallani. Olen päättänyt luovuttaa verta heti, kun verenluovutus on mahdollista kotikaupungissani.

17. Muuta suurkaupunkiin. Haluaisin muuttaa – ellen töiden perässä, niin vaikka viettämään vanhuudenpäiviäni – johonkin Suomen suurkaupunkiin. Eniten kiehtoo Tampere, mutta myös Turku ja Vaasa ovat kauniita kaupunkeja.

18. Pidä pyjamabileet. Mikä olisikaan parempaa kuin viettää iltaa pyjama yllä parhaiden ystävien seurassa? :)

19. Kuhertele lumessa. Haluaisin kuherrella lumessa. Tosin olen melko varma, että siippani ei suostuisi siihen. :D

20. Vietä kokonainen päivä katsellen Disney-elokuvia. Kuulostaa mahtavalta! Pitää toteuttaa tämä jokin päivä. :)

Kolmas osa tulee ensi viikolla. :)

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Uusi talousliina

Äitini antoi minulle viime viikolla ihanan yllätyksen, jonka he olivat isäni kanssa ostaneet minulle. Kyse on tästä talousliinasta:
Tämä on mielestäni niin suloinen, ettei tätä viitsi edes käyttää! :D

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Ostoksia tiistailta

Viimeisimmästä muotiaiheisesta blogitekstistäni on jo todella kauan! Tänään sellainen on kuitenkin tulossa. :) Kävin nimittäin tiistaina vaateostoksilla ja ajattelin esitellä löytöni tänään. Löydettyäni Seppälästä bikinit suuntasin paikalliseen vaateliikkeeseen, josta ostin nämä farkut...:
...ja tämän maksimekon: