sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikuussa lukemani kirjat

On aika kertoa, millä kirjoilla tämä vuosi tuli aloitettua. Luin tässä kuussa jopa neljä kirjaa, joista kolme oli dekkareita ja yksi tietokirja. Kyllä, luitte oikein – tietokirjan!

Aloitetaan dekkareista. Ensimmäisenä luin pitkästä aikaa Jussi Vares -dekkarin:
Reijo Mäki: Vares – Hard Luck Cafe
Salamurhaajan luoti tappaa EU:n kansleripresidentti Giovanni V.I. Tornatoren Sergelin torilla. Silloin maanosan historia muuttuu.

Läntistä maailmaa kuohuttaa Al-Mahdin hallitsema sieppausdraama Välimeren lomakohteessa. Kaapattua nuorta perijärtä ja hänen ystäväänsä lähtee jäljittämään huippuammattilaisten ryhmä. Pian kolkossa ja pimeässä tyrmässä on monia kahlittuja, ja vapauttajien operaatio alkaa.

Jussi Vares elää vanhuudenpäiviään Turussa, joka on rapistunut pakolaisten kansaittamaksi turvattomaksi kaupungiksi. Hänellä on kurja työpaikka drive-in-bordellin yöportsarina. Sekin vaarantuu, kun vakavasti sairas ystävä pyytää palvelusta, josta ei voi kieltäytyä.

Valitettavasti en voi sanoa tästä kirjasta kovinkaan mairittelevaa arviota. Tämä on yksi huonoimmista tähän mennessä lukemistani Vares-kirjoista. Minua ei häiritse niinkään se, että kirjassa eletään aikaa, jolloin Vares on ikääntynyt ja jättänyt yksityisetsivän ammatin taakseen. Minua häiritsee se, että kirja oli ensin todella vaikeaselkoinen ja se, että kirjassa alkaa tapahtua vasta ihan loppumetreillä. Tajusin kirjan kuviot vasta puolenvälin tienoilla. Kirjassa Mäki on myös viljellyt liiallista anglismia, jota en ole koskaan liiemmin arvostanut.

Olin ennen lukemista kuullut huonoja arvosteluja tähän kirjaan liittyen. Minun on valitettavasti pakko yhtyä niihin. Koska olen joskus aikoinaan päättänyt lukea kaikki Vares-kirjat, pakko oli lukea tämäkin. En suosittele kuitenkaan tarttumaan tähän kirjaan, ellei ole niin vielä tehnyt. 2/5

Hard Luck Cafesta toivuttuani tartuin toiseen Vares-dekkariin:
Reijo Mäki: Vares – Uhkapelimerkki
Vares rakastuu mystiseen Sola Sulaveteen, jonka pian menettää kaamealla tavalla. Muutaman viikon seurustelun jälkeen Sulavesi löydetään kuolleena ruissalolaisesta lintutornista. Murhan tutkimukset polkevat paikallaan, kunnes Vares erehtyy ottamaan selvitettäväkseen tutun toimittajaretkun saamien sekavien ilmiantokirjeiden taustoja.

Ennen kuin kirjeiden salaisuus selviää, tapahtuu kaikenlaista. Palkkamurhaaja Stahanov ottaa vastaan oudon toimeksiannon Turun seudulta. Sulaveden veli yllättää vaimonsa intiimissä tilanteessa väärän miehen kanssa ja lähtee epätoivoiselle kävelyretkelle kissa mukanaan. Jäljet johtavat oudon tuttuihin henkilöihin, eikä uusilta henkirikoksiltakaan vältytä. Lopulta langat kietoutuvat yhteen, ja silmukka kiristyy kaikkien aikojen puhalluksen ympärillä.

No, tämä oli edeltäänsä paljon parempi! Koska olin katsonut kirjan pohjalta tehdyn elokuvan ennen kirjaan tarttumista, lukuelämystä ehkä vähän häiritsi jatkuva vertaaminen elokuvaan. Siitä saan tietysti syyttää vain itseäni. :)

Kirjassa on todella hyvä juoni, joka pitää otteessaan alusta loppuun asti. Kirjan ja elokuvan välillä on tietysti eroja, joskus suuriakin. Se ei kuitenkaan vähentänyt loistavan kirjan viehätysvoimaa. Uhkapelimerkki on yksi parhaimmista lukemistani Vares-dekkareista! 5/5

Kun Vares-dekkarit oli luettu, siirryin ruotsalaisdekkariin:
Maria Lang: Meitä oli kolmetoista
Frederika Lagervall suunnittelee luokkakokouksesta hilpeää kevätjuhlaa, jossa vaihdetaan kuulumisia ja muistellaan menneitä. Jokin menee kuitenkin pieleen alusta asti. Ahlströmin koulun oppilaiden jälleennäkeminen päättyy karmeasti.

Tukholman rikospoliisin päällikkö Christer Wijk joutuu kaivautumaan kauas menneisyyteen etsiessään ratkaisua arvoitukseen. Koulun sokkeloiset käytävät kätkevät synkkiä salaisuuksia.

Jostain syystä en ole saanut aikaiseksi lukea tätä muutama vuosi sitten joululahjaksi saamaani kirjaa ennen tätä kuuta. Kun kuitenkin tartuin siihen, luin siltä istumalta 80 sivua! Tarina tempaisi minut mukaansa heti. Pidin kirjasta todella paljon, vaikkakin menin joskus sekaisin henkilöistä – niitä kun tässä teoksessa riitti. Onneksi alkusivulla oli kerrottu, kuka kukin on.

Maria Langin kirjat olivat minulle ennen tätä lukuelämystä tuntemattomia. Harkitsen nyt kuitenkin lukevani kaikki muutkin Christer Wijk -teokset. 4/5

Langin kirjan jälkeen olin saanut hetkeksi tarpeekseni dekkareista. Niinpä päätin siirtyä tietokirjallisuuden pariin. Tämän kirjan sain joululahjaksi poikaystävältäni vuosi sitten:
Steven Daly: Johnny Depp
Johnny Deppin 50-vuotispäivän kunniaksi ilmestynyt teos tekee syvääluotaavan katsauksen kaikkiin miehen vuoteen 2013 mennessä tähdittämiin elokuviin Painajainen Elm Streetillä -elokuvasta The Lone Rangeriin. Toimittaja Steven Daly tekee haastattelujen ja oman elokuvatuntemuksensa pohjalta analyyttisen tilinteon Deppin poikkeuksellisen värikkäästä urasta.

Luulin oikeasti tietäväni Deppin elokuvista ja yksityiselämästä paljon ennen tämän kirjan lukemista. Sitten totesin, että olin hyvin väärässä. Opin kirjan myötä paljon uutta varsinkin miehen elokuvista ja tarinoista niiden takaa.

Kirjassa oli yli 200 valokuvaa elokuvista ja kulissien takaa, mikä oli todella iloinen yllätys! :) Koska kirja tosiaan julkaistiin jo vuonna 2013, sen jälkeen tehtyjä elokuvia ei tässä ole. Se ei kuitenkaan haittaa, koska tämä oli todella yksityiskohtainen pläjäys miehen siihen mennessä tähdittämistä elokuvista. Kaikkien Depp-fanien on pakko lukea tämä kirja vaikka useamminkin! :) 5/5

perjantai 29. tammikuuta 2016

Kauneusrutiinini

Tänään ajattelin kertoa päivittäisestä kauneudenhoidostani.

Aamulla herättyäni ja illalla ennen nukkumaanmenoa harjaan hampaani. Käytössäni on tällä hetkellä Oral-B:ltä sekä sähköhammasharja että hammastahna:
Puhdistan kasvoni Lumenen herkälle iholle tarkoitetulla puhdistusaineella sekä aamuisin että iltaisin:
Varsinkin näin talvisin levitän kasvoilleni kotoa lähtiessäni L300-merkin herkälle iholle tarkoitetun voiteen:
Iltaisin käytyäni pesulla levitän vartaloon, jalkoihin, käsivarsiin ja käsiin Dermosilin Extra Voidetta:
Puhdistan hammaslangalla joka ilta hampaanvälit ennen hampaiden harjaamista:
Millaiset kauneusrutiinit teillä on?

torstai 28. tammikuuta 2016

Parasta juuri nyt

Viime ja tänäkin vuonna olen törmännyt eri blogeissa haasteeseen, jossa bloggaaja kertoo 10 asiaa, jotka ovat sillä hetkellä parhaita. Koska pidän paljon erilaisista haasteista, halusin tehdä tämän itsekin. Tässä sekalaisessa järjestyksessä elämäni 10 asiaa, jotka ovat parasta juuri nyt:

1. Harrastukset. Koska olen tällä hetkellä työttömänä, päivisin olen yleensä kotona surffailemassa internetissä. Siihen vastapainoa tuovat harrastukset, joita minulla onkin kolme kertaa viikossa. Ellen harrastaisi mitään, luultavasti masentuisin enkä viitsisi lähteä kotoa minnekään, ellei olisi ihan pakko.

2. Kukat. Rakastan kukkia. Niitä onkin kotonani kolmin kappalein; keittiössä on minitulilatva, olohuoneessa taas ruukkukrysanteemi ja ikivanha anopinhammas. Odottelen jo kevättä siinäkin mielessä, että voin mennä torille ostamaan kukkia parvekkeelle. :)
3. Mahdollinen tuleva matka. Suunnittelen parhaillaan pientä ulkomaanmatkaa parhaan ystäväni kanssa. Paljastan kohteen ja ajankohdan myöhemmin. ;)

4. Poikaystävä. Poikaystäväni on minulle kaikki kaikessa – tekisin hänen puolestaan ihan mitä vain. Rakastan sitä, että hän antaa minun olla oma itseni ja sitä, että hän on jaksanut katsoa minua kaikki nämä vuodet – minä kun en aina ole paras mahdollinen kumppani. Tiedän, että voin kertoa hänelle mitä vain ja että voin luottaa häneen ihan täysin.
5. Perhe. Poikaystäväni lisäksi minulle maailman tärkein asia on perheeni. En voisi elää ilman heitä. <3 Tiedän, että he tukevat minua elämäni varrella, mitä sitten ikinä tielleni sattuukin.
6. Ystävät. Myös ystävät ovat minulle hurjan tärkeitä.
7. Haaveilu työpaikasta. Vaikka tällä hetkellä uusi työpaikka tuntuu silkalta mahdottomuudelta, uskon vakaasti löytäväni työpaikan. Onneksi tämä vuosi on vasta alussa.
8. Koti. Mikään ei voita kotiani, joka on paras paikka maailmassa. Vuokra-asunnossani parasta on ehdottomasti lasitettu parveke. Siellä tulee vietettyä paljon aikaa keväästä pitkälle syksyyn.
9. Oma aika. Vaikka rakastankin läheisteni seuraa, tarvitsen myös omaa aikaa. Mielestäni se tunne, kun tulee tyhjään kotiin, on jotain sanoinkuvaamatonta. Sisimmässäni olen erakko: tarvitsen omaa aikaa ja tilaa.

10. Onni. Onni on maailman paras tunne. Olen tällä hetkellä uskomattoman onnellinen. Minulla on maailman ihanin poikaystävä ja maailman paras perhe. Vaikka valitan työpaikan puuttumisesta, pohjimmiltani olen äärettömän onnellinen – ja ehkä vähän onnekaskin. :)

maanantai 25. tammikuuta 2016

Ruukkugerbera

Kävin perjantaina Lidlissä, josta tarttui silläkin kertaa mukaan kukka. Päädyin ruukkugerberaan, joka perjantain kuvaushetkellä näytti tältä:

perjantai 22. tammikuuta 2016

Luottomeikkituotteeni

Minulla on meikkituotteissa yksi ehdoton suosikkimerkki: Lumene. Se käy ilmi myös ao. kuvasta, johon olen koonnut luottomeikkituotteeni:
Kuten huomaatte, kaikki luottomeikkituotteeni tämänhetkistä Maybellinen huulikiiltoa lukuun ottamatta ovat Lumenen. Kotimainen kosmetiikka vain on parasta! :)

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Minitulilatva

Toissapäiväisessä sisustusesittelyssäkin vilahtanut minitulilatva, jonka ostin viime viikolla Lidlistä, pääsee tänään tarkempaan syyniin! :) Tällä hetkellä se näyttää tältä:

maanantai 18. tammikuuta 2016

Talvinen kotini

Asuntoni sisustus on jonkin verran muuttunut sitten joulun. Tänään ajattelinkin esitellä talvisen kotini! :)

Aloitetaan eteisestä:
Matot eivät ole vaihtuneet. Luulen, että vaihdan keväisemmät matot vasta pääsiäisen aikoihin.
Vaaleanpunaisen pöytäliinan olen löytänyt Hemtexiltä. Tuikku on PartyLite-kutsuilta.

Siirrytään sitten alkovin sisustukseen, joka sekään ei ole kauheasti muuttunut:
Sydäntyynyn olen saanut aikoinaan tutultani lahjaksi, pörrötyyny taas on isoäidiltä. Luhdan torkkupeittokin on lahja.
Violetti pöytäliina on peruja äidiltä. Dermosilin voide on joululahja. Voiteen takana olevan pehmoapinan olen saanut lahjaksi serkultani.
Matto pysyi tässäkin tilassa samana.

Sitten olisi olohuoneen vuoro:
Tonttutyynynpäälliset otin pois joulun loputtua. Marjanpunaiset tyynynpäälliset ovat löytöni Hemtexiltä, torkkupeitto taas on Pentikin.
Merensininen Aalto-tuikku on lahja.
Myös tämä Pentikin musta maljakko on lahja.
Myös Sotkan ihana matto pysyi vielä toistaiseksi lattiassa. :)
Pöytäliina siirtyi keittiöstä tietokoneen alle.
Joululahjaksi saamani kahvipaketeista tehdyn joutsenen on taiteillut äitini täti! :)
Pidin toistaiseksi myös jouluvalot. Tämä jouluvalo on ostettu paikallisesta sekatavakaupasta, enkeli taas on erään arvonnan pääpalkinto! :)
Ajattelin vaihtaa tämän tyynynpäällisen, jos se vain mahtuu tähän tyynyyn.
Myös verhot saavat näillä näkymin olla ainakin maaliskuun alkuun asti.
Pöytäliina on itse tehty. Mustat tuikut olen tilannut PerfectHome-kutsuilta, sydäntuikun taas PartyLite-kutsuilta. Pehmolelut olen saanut.
Joululahjaksi saamani tyttönen löysi paikkansa tv-tason vierestä.

Siirrytään sitten keittiöön:
Tässä on yleiskuva talvisesta keittiösisustuksesta.
Pöytäliina on Vallilan. Ostin Lidlistä suloisen minitulilatvan, josta tulee myöhemmin esittely. :) Pikku Myy -keksirasia on lahja.
Matto saa pysyä täälläkin punaisena kevääseen asti.
Verhokappakin saa olla kevääseen asti. Joulutähden otan pois luultavasti ensi kuussa.

Seuraavaksi on vuorossa kylpyhuoneen sisustus:
Matot ovat pysyneet täälläkin samoina.
Tällä hetkellä pyyhkeet ovat valkoiset.
Kylpyhuoneen lipaston päällä ei ole tällä hetkellä kuin isältä saatu hajuvesi ja pitsiliina.

Viimeisenä on parvekkeen vuoro:
Kukkahylly on tällä hetkellä tyhjillään. Kevättä odotellessa! :) Huomatkaa, että myös parvekkeelle on satanut lunta! :O
Kalustesisustus on pysynyt samana.
Myös tuikut ovat toistaiseksi pysyneet parvekkeella.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Eilisten synttärijuhlien asu

Olimme eilen poikaystäväni kanssa juhlimassa serkkuni 30-vuotissynttäreitä. Ylläni oli tällainen asu:
paita Tuuri, farkut & koru saatu

lauantai 16. tammikuuta 2016

Parin päivän asu ja uusi hiustyyli

Tänään on pitkästä aikaa asukuvan vuoro! :) Minulla oli tänään parturi. Siellä ylläni oli sama asu, joka oli käytössä myös torstaina:
paita Seppälä, neule KappAhl, farkut paikall. muotiliike

Uusi hiustyylini on tällä kertaa tällainen:
Niin ihana kuin auringonpaiste onkin, valokuvia otettaessa se ei ole niin ihana.